Työminän alasajo

Työminän alasajo on alkanut. Tänään on viimeinen työpäiväni. Tästä alkavat ensin kesäloman kolme ja puoli ihanaa viikkoa ja siitä suoraan mammis, kuten pomoni äitiyslomaani kutsuu.

Menipä aika nopeasti. 

Juuri kun nykyisessä työpaikassa olostani tulee vuosi täyteen, jään lomalle. Vuoden mittaiselle, ellei ylikin. Tuntuu kummalliselta luopua työminästä niin pitkäksi aikaa. Ja itseasiassa siitä projektistakin, minkä parissa työskentelen. Uusi työntekijä on siihen perehdytetty ja mieli on levollinen. 

Huomasin kuitenkin salakavalasti pöytääni siivotessa pakkaavani isohkon pinon erinäisiä artikkeleita mukaan. Siis kotiin luettavaksi, lomalla, ihan varmuuden vuoksi. Hamstrasin myös kaikki koneellani olevat tiedostot tikulle mukaan, ihan vain varmuuden vuoksi sekä pyysin osastonjohtajaa jatkamaan työsähköpostini voimassaoloaikaa äitiyslomani ajan. Lisäksi olen eroahdistuksissani mennyt lupailemaan, että teen heinäkuussa valmiiksi katsausartikkelia. Kesken mammista. Siis jos aivoni toimivat, jos pystyn keskittymään, jos en silitä ja viikkaa vauvan vaatteita koko heinäkuuta kaappiin.

Työminän alasajo on vaikeaa.

Työminästä pitäisi ensin orientoitua lomaminäksi, mikä sinänsä jo itsessään on haaste. Lomaminä kuitenkin astuu kehiin aika nopeasti, viimeistään ensimmäisen lomaviikon jälkeen. Ongelma onkin tämän jälkeen tuleva aika, siis se varsinainen äitiysloma. Mitä sitten teen? Silloin isäntä on jo töissä ja jään yksin päivittäin kotiin, jossa mökkihöperyys yllättää.

Mammaloman välitila ennen tulokkaan syntymää on suuri mysteeri. Uskon, että syntymän jälkeen tekemistä riittää, eikä ajankulua ehdi pohtia, mutta kuukausi ennen sitä on aivan tyhjä. Kalenteriin en uskalla oikein merkitä mitään, kenellekään en uskalla luvata mitään, sillä eihän sitä koskaan tiedä mikä on lopullinen d-day tai oma jaksaminen viimeisenä kuukautena. Luulenkin, että lopua kohden mennään ensin viikko, sitten päivä kerrallaan. Lopulta tunti kerrallaan, jolloin odotellaan jo lähtöä kättärille.

Jotta siirtymä ei olisi liian suuri, otan ensin tutun lomalaisen roolin, josta tarkoitus on liukua pikkuhiljaa äitiyslomalaiseksi. Jään siis tänään vuosilomalle, jonka merkitsen sähköpostin out of office toiminnon viestiksi. Muokkaan sitä sitten hieman myöhemmin, kun siltä tuntuu, seuraavanlaiseksi:

"Kiitos yhteydenotostasi. Olen äitiyslomalla alkaen 18.7.2011, työasioissa otathan yhteyttä sijaiseeni."

vko 32

Töistä irti kirvonnut

Saavun työpaikalleni ja avaan aamulla kuuliaisesti koneeni noin klo 7.15. Tämän jälkeen alkaa haahuilu. Minkähänlainen amme vauvalle pitäisi hankkia, entä se rintapumppu? Kylläpä se potkii. Monesko viikko taas olikaan menossa? Koska on lounas?

Enää jäljellä on 14 työpäivää tämä päivä mukaan laskettuna. Siis noin 3 viikkoa kesälomaan, jolta jään suoraan äitiyslomalle. Huh, aika on mennyt nopeaan.

Mutta vielä pitäisi keskittyä töihin. Olen jo henkisesti täysin irtikirvonnut työpaikastani ja projektistani. Aikani töissä kuluu kaiken ylös ja muistiin kirjoittamiseen, erilaisten ohjeiden tekemiseen ja aiempien töideni siistimiseen. Olen parasta aikaa jättämässä "testamenttia" tulevalle tuuraajalleni. Jälkeeni jää puolivalmis katsausartikkeli sekä väliraportti, jonka dedis on ensi jouluna. Kun siis en ole istumassa enää työpisteelläni. Nämä ovat tuuraajani pulmia ja minun pulmani on opastaa häntä. Ja jättää jälkeeni siisti raporttirunko ja työpiste sekä tiedostot&kansiot, jotta jonkun on ylipäätään mahdollista viedä työni poissaollessani loppuun.

Mutta mitä löydänkään itseni tekemästä. Googlasin juuri raskausviikko 29 -hakusanalla nykyisen tilanteeni. Googlasin sitten vähän lisää lasten kylpyammeista. Flexibath on edelleen voittamaton. Ajatukseni harhailevat alituisesti muissa kuin työasioissa ja vielä kaupanpäälle saan edelleen massiivisia väsymyskohtauksia, jolloin nukun otsa näppiksiin liimautuneena pieniä torkkuja pitkin päivää.

Ihmettelen niitä äitejä, joilla on aivoistaan vielä osa toimintakykyisenä tässä vaiheessa. Jos oikein pinnistän, saan yhden viisaan ajatuksen per työpäivä. Loppu menee enemmän tai vähemmän sumussa. Yritin esimerkiksi eilen perehtyä nuorten mielenterveyteen liittyvään kirjallisuuteen ja nukahdin kesken lukemisen. Onneksi huonetoverini on ymmärtäväinen ja suhtautuu kuorsaukseeni mallikkaasti. Nukahtamiseni ei johtunut tylsästä artikkelista tai tylsistymisesti työnkuvaani, vaan totaalisesti herpaantumisesta ja uupuneesta olostani. Tämä raskaus vie voimat ja nollaa ajatukset tehokkaammin kuin viikon loma kanarialla.

Loppupäivän haaveilin päivääunista. Ja hups, taas oli yksi työpäivä takana ja perehdyttämisellä alkaa olemaan jo kiire. Onneksi tuuraajani on huipputyyppi, super fiksu ja luonteeltaan pärjääjä sekä taskutaistelija. Voin hyvin mielin päästää projektin käsistäni ja keksittyä kesällä lähinnä haaveiluun.

Mutta nyt, vielä vähän pinnistelyä. Kaivan ihan juuri väliraportin hahmotelman ja korjaan sekä jäsentelen sitä hieman. Ihan juuri, aivan heti, kohta, pian ... zzzZZzZzz ...


vko 29