Vinkulelu

Latioillamme pyörii tätä nykyä iso vinkulelu. Murmelista on tullut vaivihkaa kärttyinen vauva. Ihana naurava ipana vinkuu minkä kerkiää. Päivästä toiseen. Ja koko ajan.

Äitiä pistetään koville constant. Selällään ei ole hyvä, mahallaan ei ole hyvä, syliin pitää päästä, mutta siinäkään ei ole kivaa. Lattiatasolta raikaakin lähes taukoamatta yhyyäää ja ähyy-ääääh eri äänenvoimakkuuksilla ja vakavuusasteilla.  (Ja samaa ääntä pitää kohta äitikin, ellei hommalle tule kertakaikkiaan loppua).

Pahimmillaan vinkumista jatkuu koko päivän. Jo heräämisestä osaa aavistaa, että mini on nousemassa ylös väärällä jalalla. Sängystä kuuluu hihkumisen ja tulkaa hakemaan minut huutelun sijaan kiukkuinen RAAAAH!! Kärttyisyys onkin sitten koko loppupäiväksi taattu. Voi kun kiva.

Yhyyseen ei auta ruoka, uni tai vaipanvaihto. Ei lelu, hyppykiikku tai keinutuoli. Eri melodioita soittava piano helpottaa hieman, mutta sekin vain väliaikaisesti. Ajattelinkin, että kyseessä voisi olla turhautuneen lapsosen vinkusyndrooma. Eteenpäin ei vielä pääse eikä maisema vaihdu, joten ketuttaahan sitä paremmissakin piireissä.

Tänään kuitenkin bongasin jotain uutta ja ennen kuulumatonta. Mikäs se siellä ikenen syvyyksissä pilkistää, ensimmäinen hammasko?