tiistai 6. joulukuuta 2011

Muutto

Meillä alkaa olla kohtalainen kaaos kotona. Muutto lähenee ja noin viikon päästä sitä ollaan jo uudessa kodissa tavarakaaoksen keskellä.

Hieman jännittää repiä juuri ja juuri nukkumaan oppinut muksu juuriltaan uuteen paikkaan. Toisaalta uusi koti on täynnä uusi mahdollisuuksia. Siellä kenenkään ei enää tarvitse hiipata sukkasiltaan aamu-unien tai nukkumaan menon jälkeen ja pelätä, että pienikin rasahdus herättää ipanan. Muksulla on siellä oma huone ovella varustettuna, jonka todella aiomme sulkea, myös yöaikaan. Näin ehkä itsekin saan nukuttua hänen hermoja raastavalta käsiähinältä ja mähmäämiseltä.

Ja ah, siellä on sauna.

Mutta, anyway, pieni pakkaustauko on paikallaan. Nettikin lähtee alta ihan juuri ja kone täytyy pistää muuttomiehiltä suojaan. Palataan siis astialle, kun törmään seuraavan kerran johonkin masiinaan, joka avaa internetin ihmeellisen maailman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti