Käyskentelin työasioissa tällä viikolla sattumalta synnytyssairaalan liepeillä. Haikea mieli iski ja kohtuu positiiviset muistot läjähtivät mieleen. Olihan silloin raskaana nyt ihan mukavaa, eikä se synnytys nyt ollut paha laisinkaan.
Oh, sit, gotta do something!
Ai niin, ei hätää. Raskaanaolo ja synnytys on eri asia kun sen jälkeen tapahtuvat seikat: itse se vauva ja sen hoito. Joo, jätän väliin.
Olen tullut siihen tulokseen vastaavia spookeja ajatuskiemuroita varten, että paras ehkäisymenetelmä lisääntyvää jälkikasvua kohtaan, on tuttavaperheiden tuplamuksut. Ei siis edes kaksoset, vaan ihan tavis pienellä ikäerolla varustetut kaksilapsiset perheet.
Ja nimen omaan ne tuttava perheet.
Kauppakeskuksissa riehuvien kakaroiden muuvit eivät minua hetkauta, saavat vain hymyn karehtimaan suupieleeni. Voi niitä vanhempia, jotka koettavat tyynen rauhallisina säilyttää asiallisen ulkokuoren, samalla raahaten kirkuvaa spagettikasaa. Näin yleispäätelmänä, hyvin se onnistuu, harvoin niintä totaaliflippauksia tulee vastaan.
Mutta tuttavaperheissä asia on eri. Ei siinä, ettäkö tuttavaperheissämme olisi asiat huonosti, tai että ne flippaisivat tavallisia keksivertoperheitä enemmän, vaan se että näen paremmin läpi kohteliaisuuskulissin. Näen, että ystäviäni- arvon kanssavanhempia- vituttaa.
Seurassamme saakin räjähtää, we don't mind. Mutta on se jotenkin mieleenpainuvaa katsoa ystävän väsyneitä silmiä ja koko olemusta kun se taas jälleen kerran kieltää yhtä tahto- ja yhtä uhmaikäistä mukulaansa hakkaamasta toisiaan hengiltä. Ja teilaamasta siinä sivussa meidän murmelia.
Niinpä päädymme aina ihanan
Joo, ei pientä ikäeroa meille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti