sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Buuti

Meillä kestotaan eli kestoillaan omatunnon ja jaksamisen rajoissa. Tämä osakestoilu tarkoittaa sitä, että kestot pomppaavat kaapista vain ja ainoastaan silloin kun äidillä ja isällä on voimia, kun kotona kaikki on rauhallista ja lapsi ei ole huutavalla tuulella.

Osakestoilussa yhdistetään sekä kestovaipat, että kertakäyttöiset. Kumpaakin käytetään tasapuolisesti ja vailla mantunnontuskia. Kertsit ovat deffinetly pitkien yö- ja päiväunien vakkaritavaraa, kestot lyhyiden päikkärien ja ilta-askareiden varalle.

Kestot eivät siis ole käytössä pelkästään ympäristösyistä tai rahansäästön vuoksi, vaan oman ilon vuoksi. Äidillä riittää näin tekemistä pitkin päivää kun karanneita maitokakkoja yritetään pyydystää vaippoihin erilaisin sidonnoin. Sotkuisista vaipoista ja vaatteista syntyy myös ihan mukavati pyykkiä, jota voi sitten pitkin päivää pestä, laittaa kuivumaan ja lopulta viikata kaappiin. Mikä tahansa äksön käy kotiäidille.

Vuorottelussa jeesaa aivan mielettömästi ipanan kirjaimellisen säännöllinen rytmi. Ennustettavuus on huippuluokkaa. Tällöin tiedämme milloin mitäkin vaippaa kannattaa varikolla lykätä lapsen alle, koska on aika mennä nukkumaan pitkästi ja koska on tiedossa mega you know what. Homma on rullannut näin jo monta viikkoa eikä kestoilussa ole mitään muuta vaikeaa kuin pyykkäys. Siitä vain yksi sana. Yök.

Mutta, miten ihmeessä kestojen kanssa opitaan konttaamaan, kierimään tai kävelemään? Meidän murmelin buuti on niin mahtava, että sen kanssa ei hetkeen vielä lähdetä baanalle!!


 

P.s. Oli pakko palata huomauttamaan, että miksi mainostan automaattisesti perheemme harrastavan osakestoilua, miksen kerro siitä osakertisvaippailuna? Huomasin meneväni samaan lankaan, kuin moni muukin. Mitä ihmeen sosiaalisen hyväksyttävyyden pisteitä siitä oikein saa mainostamalla itseään kestovaippojen kautta? Meillä käytetään molempia 50/50 eli olen sekakäyttäjä, en puhdas kestoilija enkä kertseilijä, kieltäydyn siis kuulumasta yksiselitteisesti kumpaankaan "lahkoon", siihen ai te käytätte kestoja, vähän upeeta (huom. sosiaalisten markkinoiden valuuttaa ropisee!!) tai siihen joo, meilläkin käytetään kertisvaippoja kun ne on niin käteviä.

5 kommenttia:

  1. Meidän kestovaipat tuli just postissa, saa nähdä kuin käy sitten kun on "tosi kyseessä".. On niitä kertis vaippojakin paketillinen.
    Aika mahtava beba :)

    VastaaPoista
  2. Onnea yritykseen. älä luovuta heti jos alkaa ottamaan päähän. Pidä tällöin vaikka viikon tai pari taukoa ja koeta uudelleen, se on tässä hommassa ihan sallittua =)

    VastaaPoista
  3. Niin oli tarkoituskin että mennään ihan mielen mukaan, ei mitään paineita..
    Hauskat kieli-kuvat :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä ne kestopeputkin oppii liikkumaan! Meidän ensimmäinen kertisteli yöt, muuten mentiin kestoilla, ja jätkä ryömi 5-kuisena, konttasi 6-kuisena, nousi seisomaan 7-kuisena ja käveli 11-kuisena. Tämä kakkonen on täyskestoilija, ja kovasti on muuvit sennäköiset, että taitaa pysyä isoveljen vauhdissa. Buutista huolimatta. :)

    VastaaPoista
  5. No huh minkä meno, taitaatin olla niinpäin että kestot motivoivat liikkeelle =)

    Lisää niitä siis!!

    VastaaPoista