Isännän puolen vanhemmat eivät vielä tiedä isovanhemmuudestaan mitään. Enkä millään haluaisi vielä kertoa. En millään.
Syitä on monia. Ensinnäkään raskaus ei vielä näy eikä tunnu. Haluaisin siis itse ensin totutella asiaan ja sitten vasta kertoa muille. Tuntuu nimittäin todella hölmöltä vastailla kysymyksiin "miltä nyt tuntuu", kun ei tunnu vielä miltään tai että "mitä olette suunnitelleet ja ostaneet vauvan varalle", kun emme ole vielä suunnitelleet ja ostaneet oikeastaan yhtään mitään.
Toiseksi, on olemassa ihmisiä, jotka ovat taipuvaisia ylitsevuotavaan hössöttämiseen. Mieheni puolen suvussa näin on. Siitä ei sitten enempää, he tietävät, ketkä ovat sellaista joskus kohdanneet.
Kolmanneksi, salaisuuden pitäminen on itseasiassa hauskaa ja huomasin, että saan siitä kummallista nautintoa. Aluksi pohdin kovasti, että raskaus ei ole olemassa, jos siitä ei kukaan tiedä. Tämä oli siis aivan alussa, kun mitään oireita ei ilmaantunut ja ahdistuin siitä, oliko raskaus vain Clear Blue -testien julma joukkohuijaus.
Nyt oireita on ilmaantunut hieman enemmän (tai pikemminkin mahan ja etuvarustuksen sinnikästä laajentumista on pian pakkoa alkaa uskomaan) ja salaisuuden pitämisestä on tullut omanlaisensa kiero harrastus. Hykerrellen lasken kertoja, kun olen nähnyt tietämättömät ystäväni ja sukulaiseni ilman, että he ovat tienneet asiasta yhtään mitään. Tipaton tammikuu oli heidän keskuudessaan menestys. Onnittelen itseäni myös töissä, kun osa porukasta ei vielä ole huomannut, että olen siirtynyt teen suurkuluttajaksi tai että syy miksi pidän pitkiä paitoja en se, etteivät farkkuni mahdu enää kiinni ilman kumilenksua. Kikkailusta ja peittelystä on tullut leipälajini, johon jää koukkuun.
Peittelyä ei kuitenkaan kestä enää kauaa, ei isovanhempien eikä muidenkaan kohdalla, sillä kohta se maha taitaa pullahtaa ulos. Sitten olen auttamattomasti niin töissä, kuin sukulaistenkin ja ystävien keskuudessa r a s k a a n a oleva nainen. Minuun tullaan suhtautumaan erilailla ja toimiani sekä kehoani tullaan tarkkailemaan. Aion siis vielä pihtailla tietoa hieman ja nauttia normaalista, tavallisesta, omasta minästäni, sillä kohta se on historiaa. En ole enää ikinä "no koskas on lasten aika" -minä, vaan lasta odottava nainen ja sen jälkeen ihka oikea äiti.
vko 15
Hih. :) Minäki olen alkanu pitää asioiden panttaamisesta ja on kiva hykerrellä salaisuuksiensa kanssa :) Meillä kaikki tärkeimmät ja läheisimmät jo tietää asiasta, mutta vielä on monia kavereita ja tuttuja, joilla ei ole aavistustakaan tulevasta perheenlisäyksestä :)
VastaaPoistaAjattelimme pitää myös toista asiaa, nimittäin oman asunnon ostoa hetken salassa ihmisiltä, mutta kun olin jutellut mummoni kanssa puhelimessa asiasta niin ei mennyt kuin viisi minuttia niin johan tuli serkulta viestiä, että ootte ostanu asunnon, mistä? jne... :D Se siitä sitten :D
Tänään ostin ensimmäiset mammahousut, mahtuu taas muutkin jalkaan kuin jumppahousut :D Joko sinä olet hankkinut mammavaatteita?
Asunnon osto on kyllä käynyt mullakin mielessä, mutta viihdytään nykyisessä niin mukavasti että en hannaa lähteä vielä uuden hankintaan. Oikotiellä on kylläkin vahti ollut päällä jo aika pitkän tovin eli jos kohdalle osuu täydellinen niin sitten täytyy pohtia tätä ostopolitiikkaa hieman uudelleen...
VastaaPoistaNoista vaatteista, mahdun vielä kiitettävästi omiin vaatteisiini, jopa housuihin (kumilenkkiviritystä lukuunottamatta, joka pitää nappiauki olevat housuni ylhäällä).
En millään vielä haluaisi ostella mitään resorilla varustettua sillä sitten on homma "menetetty" ja ollaan ihan virallisesti raksaana. Siispä taistelen vielä, mutta korkeintaan enää pari viikkoa, sitten tulee kumilenksujenkin elastisuusmaksimi vastaan...