Kaupantädiltä kannattaa ruinata

Meidän mukula, se vanhempi, on kunnostautunut koijjaajana. Siis huijarina ja varsinaisena jekuttajana. Taloomme on vakio jekutuksena saapunut "mut ku äiti/isi sano et saa namia" -hokema, vaikkei todellista lupaa ole herunut yhtään keltäkään.

Muksu ei kuitenkaan ole vielä niin viksu, että tajuaisi molempien osapuolien seisovan tilanteessa yleenäs läsnä ja vähintään kuuloetäisyydellä. Huijausyritys ei siis mene läi, vaan tilanteeseen on helppo puuttua tukaisemalla, että no en varmana antanut lupaa!

Toista on varmasti tulossa. Pian muksu kiertää käsi ojossa lomakolta toiselle ja mankuu viikkorahan tuplana. Kohta se väittä ettei ole saanut uusia vaatteita kuukaisiin ja huoneen nurkassa kököttää mummon kanssa ostosreissulta saadut lahjukset. Teinariaikaa ja huijausten määrää en uskalla edes ajatella.

Nyt siis hörötän vielä toistaiseksi vinkeille tilanteille, joissa muksu ensin kinuaa kaupassa namia, minun pudistellessa päätäni. Tämän jälkeen se ketale kääntyy kaupan tädin puoleen ja pyytää namia häneltä. Kun namipussi ei liikahda tällä hyllystä, tokaistee se vielä lopuksi viimeisenä yritelmänä, että äiti antoi luvan.

No enhän!