Virtuaalisen vauvakirjan ja äidin kasvutarina

Tämä blogi on ollut virtuaalinen vauvakirja jo herranjestas nelisen vuotta. Viides vuosi pyörii jo kovaa vauhtia eteenpäin. Kirjoittelu on  pitkälti ollut omaksi iloksi meininkiä, mutta on tästä hyötyäkin ollut. On vertaisia mustia silmänalusia, on hyviä neuvoja varrella virran ja on ollut kritisointiakin, ajatusteni kyseenalaistamista. Ja hyvä niin, kaikki keskustelu on hyvästä.

Parhaimillaan tämä alusta on toiminut omana ahdistuksen päästäjänä, tai miten sitä nyt voisi toisin kutsua, tilitystoimistona, avautumisen alustana, likasankona, johon vuodattaa kaikki, mitä päässä myllertää.

Kaiketi tämä on minun tapa keskustella itseni kanssa ja työstää äitiyttä?

No joo, henkevyydet sikseen, todellisen blogista hyötymisen kultasuonen löysin juuri hetki sitten. Selailin vanhoja kirjoituksiani ja huomasin vaikka kuinka monen ongelman ja ajatuskelan toistuneen toisen mukulan kanssa. Hämmästyin, kuinka autuaasti olin nämä vaiheet ja kompastuskivet jo näköjään unohtanut.

Tai ehkä esikon kanssa ensimmäinen vuosi on jo saanut kultareunansa. Todellisuus kuitenkin löytyy täältä blogista. Tämä onkin oiva peilausmahdollisuus ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä.

Ihminen on oppiva eläin, siispä käyn tästä edes säännöllisesti ottamassa mallia ja nauramassa ääneen edesmenneille kirjoituksilleni ja ajatuksilleni. Ihana ensimmäisen lapsen saanut tuore panikoiva äiti pistää hymyilemään. Olisinpa nähnyt silloin parin vuoden päähän ja tiennyt että tästäkin sopasta kyllä selvitään ja vieläpä ihan kuivin jaloin. Äitinä ollessa todellakin kasvaa ja hyvään suuntaan. Hyvä minä!