Seurasaaressa aivan liian lähellä oravaa (minun makuuni)
Ollaan oltu saarilla. Ihan kiitettävästi. Ja jatketaan vielä hetki samaa rataa. Lomaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa. Kaksi ihanaa viikkoa helteineen. I luv it.
Saarikierros aloitettiin loman alkupuoliskolla Naantalin tutulta Muumisaarelta. Esikoiselle aukeni vasta pitkän kävelysillan toisessa päässä, että jumaliste ihan oikeasti ne muumit. Ja että ne on sittenkin oikeita, eikä vain piirretyissä. Mukula otti muumit niin tosissaan, että itku pääsi kun haisuli tuli liian lähelle. Eikä niitä muitakaan muumeja oikein ilennyt mennä halimaan.
Ihan ymmärrettävää, en minäkään niitä valkoisia petoja lähestyisi. Enkä Hosulia, joka asuu laatikossa. Pata päässä. Wtf?
Saarikierros jatkui toisella klassikolla, Seurasaarella, tuolla oravien paratiisilla. Tai kauhujen saarella.
Talsiessani idyllista valkoista siltaa kohti saarta sain puistatuksia muistellessani oravien invaasiota joskus 2000- luvun alkupuolella. Taskuuni pakatut mantelit muuttuivat saarella tulenaraksi materiaaliksi, kun pähkinähimoiset orvarit hyökkäsivät kimppuuni. Torahampaat välkehtien ne kipusivat lahkeitani pitkin ylös ja riipivät pähkinät parempiin suihin. (Oikei vähän värikynää, mutta silti, orava on rotta puussa!!)
Niinpä jätin viimekerrasta viisastuneena nuorimmaisen kotiin vaunuihin kiipeävien oravien pelossa, ja pakkasin mukaan vain urhean puremia kestävän esikon. Ja äitini. Viimeisen ihan oman turvallisuuteni vuoksi.
Seurasaaressa oli kuitenkin näemmä viisastuttu oravista ja ehkä saatu palautettakin. Orvarit olivat miltei koko saarireissun kadoksissa, kunnes löysimme organisoidun ruokintapisteen. Siellähän niitä vipelsi, mutta ihan turvallisen matkan päässä. Huh. Muutama yritti lähelle mutta korkea C:ni ajoi ne tiehensä. 5 m turvaväli on ihan jees.
Seurasaaresta saariseikkailu leveni Mustasaareen, tuohon kirkolliseen pyhättöön Helsingin kainalossa. No ei vaineskaan. Piilossa oleva saari on kirkon omistuksessa ja silta löytyy kappeli, mutta muutoin saari on unelma ihan tavis (lapsiperhe)tallaajalle. Ja eirttäin hyvin hoidettu. Saarella on uimaranta, kahvila, lounastarjoilu, muutama elukka ja jopa lainarantaleluja. (Vain suomessa voi olla näin!!) Ei ihme että saaresta ei pidetä sen ihmeempää meteliä.
Kaikkien saarien jälkeen on vielä yksi saari jäljellä, nimittäin oma mökkisaari. Sinne käy kutsu aivan pian ja siellä naatiskellaan loppuloma. Jotenkin tämä saaristolaiselämä käy meille. Tuuli tuivertaa, merisuola hapertaa hiukset ja aurinko paistaa. Ai ai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti