torstai 26. kesäkuuta 2014

Iltarukous


Argharghargh.

ARGH!

Voi helavatan vatun perskule.

Kuulin hetki sitten, että anoppini, tuo rakkauden rypäle, on aloitttanut uskontokasvatuksen lapselleni ihan omatoimisesti.

Kuulemma lukevat iltarukouksen aina kun esikoiseni on siellä yökyläilemässä. Oikein rukoilevat enkeleiltä suojelusta tytön kauhukohtauksia vastaan.

Voihan isä meidän.

Mitenkä tähän nyt pitäisi suhtautua? Anoppipenteleeni taatusti tietää mitä mieltä olen kirkollisuuksista ja eritoten hänen käännytysyrityksistään.

Ei, ei ja EI näin.

Uskonto ja sen tunkeutuminen väkisin täysin puolustuskyvyttömän pikkulikan elämään on mielestäni kovin vastenmielistä. Olen aivan täysin sitä mieltä, että kastakoot itsensä rippikouluiässä jos kiinnostaa, mutta lapsen täytyy saada kasvaa lapsuutensa ilman jumalan pelkoa. Tai siis rakkaudeksihan sitä kutsutaan.

Äläkä käsitä tätä nyt väärin. Suhtaudun hyvin avoimin mielin läpinäkyvään uskontoon, sellaiseen keskustelevaan ja sellaiseen joka jättää ihmisen omalle järjelle tilaa. Ja ennen kaikkea mahdollisuuden keskustelulle ja pohdinnalle. Pimeässä yössä sängyn vierellä pienelle ihmiselle tungetut aivohuuhtelut eivät mielestäni ole sitä.

En millään haluaisi opettaa täysin sinisilmäiselle kaksivuotiaalleni, että herra on se, jota pitää muistella tai muuten tulee salamoita persiiseen. Tai edes sitä että herrasta saa lohtua. Äidistä saa lohtua ihan tarpeeksi ja siinä riittää pohdittavaa vielä muutamiksi vuosiksi.

Ja mitä tulee näihin selkäni takana tehtyihin iltarukouksiin, niin johan on markkinat. Minun kotini on käännytysvapaata maata. Täällä keskustellaan avoimin ovin jumalista, ihan kaikennäköisistä, Buddhista, äiti maasta ja vaikkapa Diego Maradonista.

Prkl.



2 kommenttia:

  1. Huh. Tätä pelkään itsekin, kun omat vanhempani ovat erittäin uskovaisia ja mieheni taas on erittäin ateisti, enkä itsekään niin välittäisi, että lasta kauheasti peloteltaisiin helvetin tulilla ainakaan vielä noin nuorena. Olemme päättäneet (siis jo etukäteen) hoitaa nämä hommat niin, että selvitämme lapselle heti ymmärryksen salliessa, että mummo ja pappa uskovat, että maailman on luonut jumala, mutta äiti ja iskä eivät usko niin. Ja että ihmisillä tässä maailmassa on paljon erilaisia uskontoja ja uskomuksia asioista asioista (kuten maailman synty ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen), joista ei voi saada varmuutta. En sitten tiedä miten hyvin tuollainen parivuotias ymmärtää tällaisten elämää suurempien asioiden päälle, mutta yritetään siis kasvattaa uskonnollisesti avointa penskaa jo heti alkutaipaleelta. Saa siis nähdä kuinka tullaan onnistumaan. :)

    VastaaPoista